Esittely
Hinnasto
Mitä ja Miksi?
Yhteystiedot
Etusivu

Koirien sivut


Esittely


Heippa!

Olen Milla Holopainen, parikymppinen tradenomiopiskelija ja koirahierojayrittäjä Kotkasta.
Koirien kanssa olen ollut pienen ikäni,tällä hetkellä omat koirani viettävät maalla vapaata elämää vanhempieni luona. Itselläni on tähän mennessä ollut berninpaimenkoira ennen nykyistä newfoundlandinkoiraa sekä polski owczarek nizinnyjä (PON:eja).

Kiinnostus koirien kanssa harrastamiseen alkoi myöskin jo pienenä. Tähän mennessä suurin kiinnostukseni on pysytellyt näyttelypuolella, omien koirien kanssa onkin reissattu ulkomaita myöten. Näyttelyt kulkevat osaltansa käsi kädessä koirien terveys- ja rakenneasioiden kanssa, jotka ovat myöskin erityisenä mielenkiinnon kohteina. Omien PON:en kanssa on myös agilityä ja tottelevaisuutta tullut treenattua, toisesta "puolalaisesta" odotankin itselleni agilitykisakoiraa. Tulevaisuudessa harkinnassa myös PON:en kasvattaminen pienimuotoisesti. Kasvattajakurssi suoritettu 2009.

Kun ei eläinlääkäriksi jaksanut lukea, oli toinen vaihtoehto koirahieroja. Koirahierojatutkinnosta valmistuin tammikuussa 2010, ja oma toiminimi laitettiin pystyyn 2009. Koirahierojan työtä en tee laisinkaan rahan takia, sillä pidän sitä harrastuspohjaisena pienenä tulonlähteenä opiskelijalle- työn teen kuitenkin kokonaan sydämellä ja kutsumuksella koirien hyvinvoinnin parantamiseen.

Nuoresta iästäni huolimatta on koirien kanssa tullut nähtyä ja koettua jo jos jonkinlaista kokemusta,sairautta, hyvää ja huonoa hetkeä, sekä avoimesti otan kaiken uuden tiedon koirista vastaan. Kokemusta löytyy peruslääketieteen lisäksi myös luontais-, homeopatiasta sekä akupunktiosta.

Koirissa arvostan luonnollisesti eniten hyvää luonnetta ja terveyttä. Onnellisen ja terveen koiran usein tunnistaa silmien ja ilmeen avulla. Näitä kaikkia usein voidaan parantaa hieronnan avulla,siksi nautin työstäni ja teen sitä kutsumuksesta!

Toivottavasti olet valmis kokeilemaan hierontaa koirallesi ja ottamaan reilusti yhteyttä! :-)

COPYRIGHT © MILLA HOLOPAINEN || ULKOASU BY VIIVI SAARIKKO 2010